Vuosikymmenet yhdessä puolison kanssa, ja hänen kuoltuaan pitäisi jatkaa yksin. Elämä tuntuu turhalta ja olo puolikkaalta, turvattomaltakin. Miten mikään olisi mitään, kun hän ei ole enää jakamassa kaikkea?
Samanlaista suurta surua voi kantaa kuka tahansa, joka on menettänyt läheisen: äidin, isän, lapsen tai jonkun muun rakkaansa. Sairaus on voinut kestää pitkään tai tulla nopeasti. Joskus onnettomuus vie odottamatta.
Suuri suru on raskas taakka, jonka kantaminen voi käydä vielä raskaammaksi, jos siihen jää loputtomasti jumiin.
Mutta mitä jos vain jää? Jos kaikki kerta kaikkiaan muuttui, eikä mikään tunnu enää samalta. Jos elämänhalu ei vain palaa. Vuosien päästäkään.
”Sureminen on usein aaltoliikettä”
Kaikki ei silloinkaan ole vielä menetetty. Voi oppia ajattelemaan toisin.
Tämän on työssään nähnyt lukemattomia kertoja Kymenlaakson syöpäyhdistyksen neuvontahoitaja Minna Tani. Hän on tehnyt parikymmentä vuotta työtä saattohoitopotilaiden ja heidän läheistensä kanssa.
Surun kroonistumisesta kertoo se, jos ei pysty huolehtimaan itsestään eikä lähtemään kotoa mihinkään.
”Suru voi joskus kroonistua. Siihen vaikuttavat monet asiat, ja se on hyvin yksilökohtaista. Kroonistumisesta voi kertoa esimerkiksi se, jos on pitkään ihan toimintakyvytön, ei pysty pitämään itsestään huolta tai lähtemään kotoa mihinkään.”
Vaikka suru sinänsä saattaa eri muodoissaan kestää vuosia, tällaisten oireiden takia olisi Tanin mukaan syytä lähteä lääkäriin jo viimeistään puolen vuoden jälkeen.
”Terveyskeskuksissa on onneksi paljon myös psykologeja, joiden kanssa puhua.”
Aina suru ei kuitenkaan jämähdä päälle sellaisena, että se kattaisi kaikki päivät, viikot ja ajatukset. Se voi mennä pois ja tulla takaisin. Suru on aaltoliikettä, Minna Tani sanoo.
”Välillä voi tuntua helpommalta, sitten taas vaikeammalta. Suru voi palata vaikka kahden vuoden päästä takaisin jonkin kriisin myötä. Surun vaiheista ei pitäisi puhuakaan sillä tavoin kuin ne olisivat aina kaikille samanlaiset. Muuten lastataan turhaa taakkaa surevalle, joka ei toimikaan niin kuin oppikirjoissa kerrotaan.”
